sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Rrrräyhh!

Oli pala kullankeltaista trikoota ja pitkäkarvaista tekoturkista.


Niistä piti saada leijona-asu lapselle kevätjuhlaesitykseen.


Ompelin ensimmäistä kertaa pitkäkarvaista turkista ja jälki on sen mukaista. Jälkiviisaana voin todeta, että ehkä olisi kannattanut kysellä leikkuu- ja ompeluvinkkejä työkaverilta, joka on toiminut pitkään turkisompelijana. Jotakin hoksasin itsekin.


Pääasia kuitenkin on, että puku on nyt valmis ja ainakin oma poikani pitää siitä. Pukua lainataan työpaikalleni suvivirsipäivään, mutta sen jälkeen kuvien nuori herra saa puvun leikkeihinsä.

RRÄYHH!!

2 kommenttia:

  1. Kiitos Mollamari! Yllätyin kovasti siitä, että poikani ihastui pukuun. En ole saanut häntä pukeutumaan naamiaisasuihin ikinä ennen tätä. Pukuhan on siis todellisuudessa tehty oppilaalleni kevätjuhlaan, mutta en raaski lahjoittaa asua koulun näytelmävarastoon, ainakaan vielä. Leikkiköön omat pojat ensin sillä.

    VastaaPoista