maanantai 4. heinäkuuta 2011

Värillä on väliä / The colour makes a difference


Minulla on lankavarastossani Novitan Tennessee -lankoja, karmiininpunaista noin 400 g ja tummansinistä muutamia vajaita keriä. Kuva on hieman ylivaloittunut, joten lankojen värit ovat todellisuudessa tummemmat. Olen miettinut viimeisen viikon aikana, mitä niistä voisi tehdä, ja ehdinkin jo tehdä tummansinisestä mallitilkun, jonka esittelin edellisessä päivityksessä.

Ajattelin neuloa kesäisen wrapin, mutta melko pian ilmeni, ettei sininen lanka tule riittämään. Punaisesta sen sijaan saisin suunnittelemani wrapin, mutta punainen vaatetusvärinä on ulkona mukavuusalueeltani.


Nyt en todellakaan tiedä, mitä teen. Neuloako sitkeästi wrap punaisesta langasta vai luovuttaako? Väri on tällä kertaa se, mistä kenkä puristaa.


Jotta tämä päivitys ei menisi kokonaan marinan puolelle, esittelen uusimman hankintani. Nyt minulla on vihdoin digijärjestelmäkamera! Olen opiskellut valokuvastakin jossain vaiheessa, mutta kaikki tieto on karissut mielestä. Tässä kamerassa riittää opeteltavaa joksikin aikaa. Toivottavasti myös blogini kuvien laatu tulee paranemaan.

I have a problem. I would like to knit a wrap using blue yarn, but I don't have enough to completed it. I have sufficient amount of red yarn. However I'm not comfortable with red clothes.

Fortunately I have a new SLR camera in which I can concentrated.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti