sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Pikkuveli/ Little Brother


Malli/Pattern: Oma/Personal
Lanka/Yarn: Aaden 3-säikeinen villalanka/ Aade 3-ply yarn 170 g
Puikot/Needles: 4,5 mm



Pikkuveli on nimensä mukaisesti Aarni -paidan pienempi versio, koko on noin 100 cm. Pikkuveljeen en neulonut peukalonreikiä enkä mallikertaa rannekkeeseen.


Tämän projektin haastavin osuus oli ehdottomasti valokuvaaminen. Marraskuisen aamun viisto auringonvalo ei ole helpoin valaistus, eivätkä 2- ja 7 -vuotiaat lapset helpoimpia kuvattavia.


Blogikuvien lisäksi oli tarkoitus saada aikaiseksi valokuva perheemme joulukorttiin. Pienempi oli kuvaustilanteessa hyvin omaehtoinen. Hän ei suostunut katsomaan kameraan ollenkaan. Isompi poseeraa kameralle onneksi mielellään.


Kuvausrekvisiitta vei poikien huomion kokonaan, ja kasvot pysyivät piilossa maanitteluista huolimatta.


Lopulta kuvaaja keksi äännellä hassusti ;)





Trilogian kolmas osa on myös päässyt jo prosessiin. Haen hyvää tiheyttä langalle, ja siksi minun piti eilen rynnätä puikko-ostoksille. En ole vielä koskaan tarvinnut neljänneskokoja neuleisiini.



Aarni's Little Brother is finished now. It is namely smaller version for Aarni sweater without the thumb holes and cables in ribbings. The hardest part of this project was photographing the sweater. Children aged 2 and 7 are challenging when you are attempted to take good pictures.

The trilogy Part III has started also. I'm seeking the optional gauge for the yarn and I had to buy needles size 3, 75 mm to get it.

7 kommenttia:

  1. Suloiset kuvat! Mielenkiintoista, millaista trilogian 3. osa tulee.

    VastaaPoista
  2. Ihana tuli pikkuveljestäkin ja hauskat kuvat eläväisistä poikasista! Vai että ihan tuolla tarkkuudella pitää hakea oikeaa tiheyttä? Ettei vaan olis ollut se "collet'em all" -tunne päällimmäisenä ;-)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Helena! Eikös optimitiheyden hakeminen ole vallan hyvä syy puikko-ostoksiin? ;) Yritin itse asiassa saada testiin niitä HiyaHiya -puikkoja Villavyyhdistä, joita silloin lokakuussa yhdessä kuolattiin, mutta oli lauantaina putiikki kiinni Tampereen messujen vuoksi.

    VastaaPoista
  4. olet kolmesti onnekas :)
    1) sinulla on kaksi hyvin suloista poikaa (joille neulot kauniita esineitä) :)
    2) sinulla on mahdollista ostaa kaupasta 3.75 mm puikkojakin. australiassa valikoima on sellaista, että myydään vain esim. 3 mm, 3.25 mm, 3.75 mm ja 4 mm puikkoja, eli EI 3.5 mm puikkoja! ja sukkapuikkojakin löytyy paketissa vain 4, ei 5! en tiedä, miten ne pärjäävät siellä :D

    VastaaPoista
  5. Kiitos Kristiina! Tuon kun aina muistaisin :) Terveisiä omalle pikku hurmurillesi!

    Myönnän auliisti, että neljänneskoon puikkojen hankkimisessa oli välineurheilun makua, vaikka juuri sillä puikolla saan Regiasta sopivan tasaista. Tulen kyllä hyvin toimeen ilman puikkokokoja 3.25 ja 3.75, mutta 3.5 on minulle juuri se koko, jota eniten käytän. En siis voisi muuttaa Australiaan (tai ainakin pitäisi varautua sopivilla puikoilla)!

    VastaaPoista