lauantai 3. maaliskuuta 2012

Luvattomilla teillä / A strikebreaker

Terveisiä lumettomasta Tukholmasta! Kävimme siellä lyhyellä perhelomalla.



Tunnustan, että kävin Tukholmassa lankaostoksilla.

Tutustuin Tukholman lankaliikkeiden tarjontaan etukäteen Ravelryssä, ja luin myös muutaman bloginpitäjän arvioita kaupungin lankatarjonnasta ja hintatasosta. Tavoitteenani oli löytää ruotsalaisten pienkehräämöjen lankoja. Koska olimme matkalla koko perheen voimin, tein täsmäiskut kahteen kauppaan: Svensk Hemslöjdiin ja litet nystan -nimiseen liikkeeseen. Ensiksi mainittu oli, kuten liikkeen nimestäkin voi päätellä, pääosin ruotsalaisten käsi- ja taideteollisuustuotteiden myyntipaikka, mutta liikkeen perältä löytyi kelvollinen valikoima lankoja. Mitään ei kuitenkaan tarttunut mukaan, ja hinnat hirvittivät.


Södermalmilla sijaitseva Litet Nystan tarjosi runsaan valikoiman erilaisia lankoja ja ystävällistä palvelua. Huomioni kiinnittyi erityisesti Kampesin lankojen pehmeyteen ja laajaan värivalikoimaan. Keskustelin myyjättären kanssa langoissa käytetyn villan alkuperästä, ja myyjä selitti niiden olevan niin ruotsalaisia kuin lanka voi nykyisin olla: noin puolet käytetystä villasta tulee Uudesta Seelannista.

Mukaan lähtivät seuraavat kerät, yhteensä 600 g:


Eikös olekin ihan minun värejäni? Mikään väreistä ei ole täysin tasainen, vaan pohjana on käytetty meleerattua vaaleanharmaata lankaa. Lankojen sävyt ovat kuvassa hyvin lähellä todellisuutta, ja jos kuvan klikkaa suuremmaksi, myös sävyjen meleeraus erottuu.

Lankojen ostolakko jatkuu toki edelleen taas tästä eteenpäin...



Lopuksi vielä eräs matkamme kohokohdista: pallomeri!




Greetings from snowless Stockholm! Me and my family visited there a couple of days. And yes, I confess that I've bought yarn 6 skeins of soft, and beautiful Kampes -yarn. Aren't they so my cup of tea?

3 kommenttia:

  1. Ihanan väriset langat! Kotonahan voisi tehdä pehmeämmän version pallomerestä lankakerillä...

    Joko Tukholmassa oli kevät? Uutiskuvat näyttivät niin lumettomalta ja lämpimältä silloin kun pikkuprinsessa syntyi.

    VastaaPoista
  2. Onko uusi neulemalli jo mielessä?

    VastaaPoista
  3. Kiitos Anne! Ostokseni olivat erittäin onnistuneet. Kampesin vihreät sävyt jäivät kyllä vähän kaivelemaan mieltä. En osaa käyttää vihreitä vaatteita, mutta kyllä sitä voisi olla värivalinnoisaan radikaalimpikin, edes joskus.

    En ole neulonut käsin pariin viikkoon, mikä on hyvin epätavallista minulle. Taidan olla vähän "vierottunut" neulomisesta, enkä tiedä vielä, mihin tarttuisin seuraavaksi.

    Kevät Tukholmassa oli aavistuksen verran pidemmällä. Lunta ei näkynyt, mutta katuja ei oltu vielä pesty. Puiden silmut uinuivat vielä, samoin istutukset ja nurmikko, mutta lämmintä oli jo 5-6 C, ja aurinko paistoi komeasti.

    VastaaPoista